keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Jogurttimarinoitua lohta + manteliriisiä



Manteliriisi:

2 rkl manteleita
2 rkl kurpitsansiemeniä
3 rkl öljyä
2 dl riisiä
0,5 tl suolaa

Rouhi mantelit ja paista mantelit ja siemenet öljyssä kattilassa. Lisää riisi ja sen verran vettä että riisi peittyy. Mausta suolalla ja anna porista ilman kantta noin 8 min. Nosta liedeltä, peitä kannella ja anna vetäytyä hetki.

Jogurttimarinoitu lohi:

800g lohifileetä

1 dl silputtua korianteria
1 punainen paprika
2 chiliä
1 punasipuli
2 limetin mehu ja raastettu kuori
1 dl maustamatonta jogurttia

1. Nypi kalasta ruodot ja poista nahka. Kuivaa talouspaperilla ja suikaloi noin 5 cm:n levyisiksi paloiksi.
2. Tee marinadi, eli pilko kaikki mahdollinen ja yhdistä kulhossa. Laita lohi kylmään marinoitumaan vähintään tunniksi. 
3. Pyörittele jauhoissa ja paista kummaltakin puolelta 3 min. Tarjoa manteliriisin kanssa.


Tortilla, chili sin carne, lehtikaalia, avocadoa ja jogurttia = ateria :)

Ostitko sinäkin Hulluilta Päiviltä tortilloja? :D

No kyllä, näin pääsi käymään. :) Ajattelin että keksin sitten myöhemmin jotain täytteitä, katsotaan näitä myöhemmin. Ei tarvinnut kauaa asiaa ihmetellä, sillä eilen täräytin kasaan oman version Chili sin carnesta. Tätä meillä nyt sitten syödään viikko, mutta ei aiheuttane ongelmia sillä se oli todella hyvää :)

Tarvitset:

2 prk valkopapuja
loraus soijakastiketta
1 prk tomaattimurskaa
1 prk kokonaisia tomaatteja
vettä (huuhtele tomaattipurkit vedellä ja lisää tämä vesi pataan)
2 sipulia
2 tl chilijauhetta
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 punaista chiliä paloiteltuna
1 ps Quorn färsiä
2 dl punaviiniä
1 lime (kuori + mehut)
1 punainen paprika

tortilloja, avocadoa, lehtikaalia ja jogurttia lisäksi

1. Pilko sipulit ja paprika, paista niitä färsin kanssa hetken, lisää mausteet + tomaattipyree ja soijakastike
2. Huuhtele pavut kylmällä vedellä ja jätä hetkeksi tippumaan
3. Lisää tomaattimurska ja tomaatit + vesi, lisää pavut ja chili, pyörittele hetki
4. Lisää punaviini, anna hautua hetki
5. Lisää limen raastettu kuori sekä puristettu mehu, anna muhia vartti ainakin

6. VALMIS! Lisukkeet pöytään, kata pöytä ja huutele poikia syömään. 
7. Ole vain kuulevinasi "Kiitos ruoasta!" ja kanna marttyyriäitinä kamat tiskikoneeseen ja mäkätä matkalla kuinka vaikeaa voi olla siivota omat jälkensä, ja kuinka tässä taas loihdittu pöytään maittavaa ruokaa eikä edes omaa lautasta saa kannettua pöydästä... jne jne jne... :D



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kurpitsansiemensämpylät


Olen ysärin suuri ihailija, vietin nimittäin kriittiset (kriisiset? ;)) teinarivuoteni armon vuosina yhdeksänkymmentä ja jotain. Tästä syystä kaikki, missä mainitaan Smashing Pumpkings, saa huomioni heräämään. Eräässä lehdessä kerrottiin smashing pumpkin seed sämpylöistä, näitä oli siis leivottava! Muuntelin ohjetta oman leivontakaappiini sisällön mukaan, ja alla mitä taikinaan upposi:

5 dl vettä
20g tuorehiivaa
8 dl sämpyläjauhoja
4 dl grahamjauhoja
2 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl kurpitsansiemenöljyä
1 dl hienonnettua basilikaa
1 rkl suolaa


* Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen, lisää jauhot ja vaivaa Kitchen Aidilla taikinakoukulla 5 min. Anna taikinan levätä 10 min.
* Lisää kurpitsansiemenet, öljy, basilika ja suola. Vaivaa vielä 5 min ja kohota peitettynä 45 min.
* Jaa taikina 3 osaan ja leivo ne pötköiksi, jaa kukin pötkö 10 palaan (sämpylöistä tulee näin pienehköjä) ja pyöritä sämpylöiksi, laita suoraan uunipellille. 
* Kohota 30min
* Paista ensin 250 asteisessa uunissa 5 min ja laske sitten uunin lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista noin 7 min. Voit pirskotella välillä uunin pohjalle vettä, niin saat rapeamman kuoren.

Näkyykö? Taikina on vihertävä ;)





Leipuri-kondiittorin peltisämpylät aamuun!

Ei, nyt ei ole kyseessä samassa taloudessa asuvan Leipuri-Kondiittorin ohjeesta, vaan Jenni Höijerin peltisämpyläohjeesta :) Yön yli kohotus kun on niin näppärää, etenkin jos aamulla noustaan aikaisin. Tänään näin ei käynyt, joten leipää sai hetken odotella. Mutta odotus palkittiin, leipä oli todella hyvää, ihanan pehmeää ja siinä oli tarpeeksi suolaa ja purtavaa. Mieskin kommentoi, että leipä oli "yllättävän täyttävää". Alla ohje:





Valmistusaika 20 min + kohotus 12h jääkaapissa + paisto 20min

0,5L viileää vettä
15g tuorehiivaa (tai puoli ps kuivahiivaa)
1 rkl suolaa
1 tl sokeria
4 dl spelttijauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
4,5 dl sämpyläjauhoja
0,5 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl oliiviöljyä (+lisää voiteluihin)

- sekoita ainekset ja vaivaa voimakkaasti (eli Kitchen Aid töihin) n 10min. Voitele iso kulho öljyllä ja laita taikina siihen, jauhota pinta kevyesti ja peitä kelmulla/foliolla ja laita jääkaappiin yön yli (noin 12h)
- ota taikina kylmästä, kippaa uunipellille, painele hieman ja levitä jauhoja päälle. Anna nousta liinan alla noin tunnin. 
- jaa taikina muoviraapalla paloiksi ja öljyä pinta ja ripottele päälle esim siemeniä
- paista noin 20min 225 asteisessa uunissa





tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tortilla, tortilla, tortilla...ja kaneli.

Uudesta kasvisruokalehdestä, Vegosta, löytyi kanelilla maustettu vegelihatäyte tortillalle. Kuulosti niin epämääräiseltä, että oli pakko kokeilla heti. 

Täyte:

Hälsans kökin kasvispalat pussi
1 paprika
1 punasipuli
1 rkl kanelia
1 rkl paprikajauhetta
0,5 tl chilijauhetta
1 tl suolaa + mustapippuria myllystä
loraus vettä

Tortillalettuja + avocado-tomaattisalsaa (mausta ihan suolalla, pippurilla ja limellä) + fetajuustoa (sillä meillä ei ollut juustoraastetta). 


Paista kasvispaloja hetki öljyssä, lisää paprika ja sipuli. Mausta ja paista kunnes näyttää sopivalta, lisää loraus vettä ja sekoita. Lataa suoraan tortillalle täyte, salsa ja juusto, äläkä kuvittelekaan saavasi sitä syötyä muuten kuin haarukalla ja veitsellä. 




 

On muuten aivan taivaan lahja kun olet töistä juossut suoraan treeneihin ja tulet sieltä nälkäisenä kotiin, klo on tuhat, Mies ei ole tajunnut kokata ja tämä setti löytyy valmiina. Että sitten voikin jo heittäytyä sohvalle katsomaan esim Tähdet, tähdet-ohjelmaa tyytyväisenä :)MITÄ HELVETTIÄ SILLÄ PELLE HERMANNILLA OLI PÄÄLLÄ?!?! :DD





maanantai 7. huhtikuuta 2014

Papupataa sekä thaimaalaista kalakeittoa

Meillä on käynnissä "kaapintyhjennys-viikot". Kaapeista löytyy vaikka mitä mistä loihtia ruokaa, mutta jostain syystä ne kaikki unohtuu sinne kaappien perukoille. Yhtenä päivänä tein ihan listan aineksista ja otin tehtäväksi tehdä suurimmaksi osaksi näistä ruokaa. Lista on jääkaapin ovessa muikkarina jos sattuisi unohtumaan ;) Listalla mm lasagnelevyjä, hamppurouhetta, ohrasuurimoita, mustapapu-spagettia, eri pastoja, soijasuikaleita, soijarouhetta, soijapaloja, quinoaa, bulguria, linssejä, kuivattua nokkosta, sipulikeittoja, kuivattua sientä, emmeriä, hirssihiutaleita, kookosmaitoa, kiksuja jne jne jne....

Ja niin avukseni tuli reseptikätköistäni löytynyt ohje papupadalle, josta tuli lopulta ihan hervottoman kokoinen satsi.

Papupataa:

3 dl kuivattuja valkoisia papuja
3 dl mustapapuja
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
200g selleriä
700g lanttua
3 porkkanaa
2 rkl öljyä
1 prk (= 100g) aurinkokuivattuja tomaatteja
500g tomaattimurskaa
5 dl vettä
5 dl kahvia (tai jos vierastat tätä, -> vettä)
suolaa, mustapippuria, loraus soijakastiketta

Liota papuja runsaassa vedessä 8h, huuhtele ja heitä liotusvesi pois.
Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit, selleri, lanttu ja porkkanat myös.
Kuumenna öljy isossa padassa ja lisää kasvikset, kuullota hetki.
Lisää kattilaan pavut, aurinkokuivatut tomaatit, tomaattimurska, vesi, kahvi sekä mausta suolalla ja pippurilla.
Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla noin 1,5h, tarkista maku.
Tarjoile quinoan, bulgurin tai riisin kanssa.





Koska en ole vaalean kalan enkä kookoksen ystävä, ajattelin kettuillakseni testata netistä löytynyttä ohjetta; Thaimaalainen kalakeitto: http://kalastus.com/artikkelit/thaimaalainen-kalakeitto
Keitto oli todella maukasta ja riittoisaa ja mikä parasta, maistui kerrankin koko perheelle. Suosittelen! :)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Helppo viikonloppu-illan herkku: Nachos-vuoka

Jos kaipaa vaihtelua pinttyneisiin texmex-tapoihinsa, voi testata tätä nachos-vuokaa.
Helppoa ja kaikki tykkää :)

Heitä vuokaan:
500g tomaattimurskaa
4 tomaattia tai rasia kirsikkatomaatteja
2 paprikaa
n 100g nachoslastuja
2 prk ranskankermaa
250g kypsiä papuja
juustoraastetta
150g vuohenjuustoa


Laita tomaattimurska uunivuoan pohjalle ja levitä päälle kuutioidut tomaatit ja paprikat. Lisää päälle nachokset, ranskankerma, pavut ja juustoraastetta - peitä lopuilla nachoksilla. Murustele vuohenjuustoa päälle ja paista 200 asteessa keskitasolla noin 20-30 min. 

Helppoa ja täyttävää - päiviin jolloin ei kerkiä tai vaan jaksa. Toimii.

Hamppusämpylät, hamppupihvit ja feta-tillikastike - olisiko siinä lauantain menu?







Hamppusämpylät:

30g hiivaa
5dl vettä
1 rkl siirappia
1 rkl etikkaa
2 dl spelttijauhoja
2 dl hamppurouhetta
noin 7 dl sämpyläjauhoja
1 tl suolaa
3 rkl öljyä



Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva, lisää siirappi ja etikka. Sekoita joukkoon jauhot ja öljy, sitten vasta suola. Kohota liinan alla 35min.

Vaivaa kohonnut taikina vielä uudelleen ja leivo sämpylöiksi, kohota näitä pellillä 20min.

Voitele sämpylät vedellä tai maidolla, paista 225 asteessa keskitasolla noin 20min. Jäähdytä ritilällä liinan alla.



Feta-tillikastike:

200g fetaa
1 valkosipulikynsi
2 dl maustamatonta (paksua) jogurttia
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1 dl hienonnettua tilliä
mustapippuria, suolaa (ripaus sokeria)

Sekoita kaikki ainekset hyvin, tarkista maku, anna maustua.


Itse "Hamppurilaisen", eli pihvin, saat helposti hommaammalla näitä! :) Hamppu kuitenkin vaatii kastiketta, eli laita purilaiseen ihan reilusti feta-tillikastiketta... Hamppurilaisia löydät esim Ruohonjuuresta tai tilaamalla ruokapiirisi kautta. Sillä kaikkihan kuuluvat ruokapiireihin.

 


Jos olet laiskalla päällä, tai muistat ottaa kuvan purilaisesta vasta kun itse leivotut sämpylät ovat kadonneet pakkaseen, voit käyttää mainioita Coquuksen hampurilaissämpylöitä:
http://coquus.fi/

mitä helv...pilkottaako taustalla bisse?





Vaihtelun vuoksi vedimme burgerit seuraavalla kerralla ruiseleivällä, halloumilla ja avocadolla!

now that is a tasty burger



torstai 3. huhtikuuta 2014

Oliiviletut lohi-avocado-rucolatäytteellä - naurettavan helppoa



 Hävyttömän helppoa tehdä ns arjen luksusruokaa ja spräädäillä kuvilla sosiaalisessa mediassa, lälläslää, näin meillä vaan syödään, hajotkaa te sinne teidän einesten keskelle! Noloahan tässä on se, että tämän(kin) aterian kokoaminen kesti ehkä kattauksineen (eli lautanen pöydälle) ja letunapaistoineen max 30min. Sitä paitsi aivan uber helppoa.










Letut:

2 kananmunaa
5 dl maitoa tms
2,5 dl sämpyläjauhoja
0,5 tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä


1 dl mustia oliiveja hienonnettuina
1dl persiljaa
mustapippuria myllystä

Vatkaa taikina kasaan ja anna turvota noin 30min. Paista letut voissa ja laita sivuun...

...ja täytteeksi esimerkiks avocadoa, graavilohta, rucolaa ja maustamatonta jogurttia! Mausta suolalla ja sitruunamehulla - valmis :)


iltapala tai lounas, kaikki käy

Leipää aprikoosilla ja pähkinöillä

Kyseessä on siis vuokaleipä. Onko se tylsää? Mene ja tiedä, ihanan helppoa se ainakin on. 
 



2 leipää:

5 dl maitoa (tai soijamaitoa tai puolet ja puolet, mitä nyt kaapista löytyy)
25g tuorehiivaa (tai 1 ps kuivahiivaa)
5 dl ruisjauhoja
5 dl grahamjauhoja
1 dl silputtuja kuivattuja aprikooseja
1 dl karkeasti rouhittuja pähkinöitä (hasselpähkinää, saksanpähkinää)
1,5-2 tl suolaa

Kuumenna neste kädenlämpöiseksi ja sekoita kulhossa joukkoon hiiva. Lisää ruisjauhot ja anna Kitchen Aidin pyöriä jokunen minuutti. Lisää grahamjauhot ja pyöritä noin 5 min. Lisää taikinaan aprikoosit, pähkinät ja suola. Pyöritä vielä hetki, kunnes taikina on kimmoisaa. Peitä taikina liinalla ja kohota noin tunnin.

Kumoa jauhotetulle alustalle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Laita leivinpaperia vuokaleipävuokiin tai voitele ne öljyllä. Muotoile taikinasta 2 tankoa ja nosta ne vuokiin, ripottele päälle hieman jauhoja. Viillä terävällä veitsellä leipiin viillot ja kohota peitettynä vielä 45min.

Kuumenna uuni 250 asteeseen, paista leipiä keskitasolla 5 min. Heitä uunin pohjalle vettä ja sulje luukku, näin leivän kuoresta tulee hieman rapeampi. Laske sitten lämpötila 200 asteeseen ja paista 25 min. Kumoa ritilälle jäähtymään. 

Toimii.