tiistai 19. toukokuuta 2015

Raparperista hilloa, mehua ja briosseja

 Raparperi-kausi on alkanut! 

Raparperia on alkujaan käytetty lääkekasvina, Kiinassa jo 5000 vuotta sitten. Suomeen raparperi tuli herrasväen puutarhoihin 1700-luvulla ja yleistyi tavallisen kansan tietoisuuteen 1800-luvulla.

Raparperi on hyvä kaliumin lähde ja se sisältää myös C-vitamiinia ja kalsiumia. Raparperin sisältämä oksaalihappo tosin sitoo kalsiumia - eli kun syö raparperia, onkin muistettava nauttia samalla jotain maitotuotetta kalsiumin saannin turvaamiseksi.
(http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kauden_kasvis/Raparperi)
 

Tässä muutama vinkki mitä raparperista voi tehdä:





Raparperimehua:

500g raparperia
7 dl vettä
2 dl sokeria
1 sitruunan mehu

Leikkaa raparperi paloiksi ja keitä vedessä 15 minuuttia sekoittamatta. Kaada kattilan sisältö siivilän kautta kulhoon ja heitä pois raparperit. Kiehauta neste uudelleen sokerin ja sitruunan kanssa, anna jäähtyä. Kaada pulloihin ja säilytä viileässä.



Helppo raparperihillo:

400g raparperia
1 rkl vettä
200g sokeria
2 tl kardemummaa

Leikkaa raparperi paloiksi ja keitä kevyesti vesitilkassa pehmeiksi. Lisää sokeri ja kardemumma, keitä vielä 5 min. Sekoita sauvasekoittimella, kaada purkkeihin ja säilytä viileässä.

Tämä hillo toimii loistavasti mm lettujen tai jogurtin ja myslin kanssa!













Kaneli&Sokerin Raparperi-mantelibriossit:



Scandinavian Music Groupin "Casablancaa" hyräillen :)

"Päivä on upea, teen piruetin se on totta
Lasikaupan edessä, kompastun sinuun, lähden kahville

Sinä olet rakastunut, Henna on toimittaja, Henna soittaa, Henna on kohta täällä
No sepäs sattui

Sinä kuuntelet Hennaa, Hänen heleää ääntään, Minä syön briossin ja kuiskaan:
Casablancan loppuratkaisu on fiasko
..."


Taikina:

2 dl mantelimaitoa
25g hiivaa
1 kananmuna
1 valkuainen
3/4 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
n 8 dl vehnäjauhoja
150g voita (huoneenlämpöistä)

Täyte:
150g mantelimassaa
300g raparperia
1 rkl voita
374 fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl inkivääriä

Voiteluun 1 keltuainen ja mantelilastuja

1. Kuumenna mantelimaito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Vatkaa sekaan kananmuna, valkuainen, sokeri, suola, kardemumma ja puolet jauhoista. Alusta taikinaan loput jauhot ja huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi, 30-50min.

2. Valmista täyte: raasta jääkaappikylmä mantelimassa, kuori ja leikkaa raparperit viipaleiksi. Sulata rasva ja sokeri pannulla, keitä raparpereja seoksessa noin minuutti. Mausta täyte vaniljasokerilla ja inkiväärillä. Nosta pannu liedeltä ja sekoita joukkoon mantelimassaraaste. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä. 

3. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpaperille ja kauli se arkin kokoiseksi levyksi.

4. Levitä päälle raparperitäyte ja kääri taikina leivinpaperin avulla rullalle. Leikkaa rulla 12 palaan ja nosta voideltuihin muffinssivuokiin/paperisiin vuokiin (rullat saavat olla pehmeitä) ja anna levätä 10 min ennen paistamista.

5. Voitele briossien pinta keltuaisella ja ripottele pinnalle mantelilastuja - paista 200 asteisessa uunissa noin 25 min. 

6. Voit myös pakastaa briossit, lämmitä ne silloin uunissa ennen tarjoilua :)




Mehu ja hillo syntyvät "kuin itsestään", samalla keittiössä voi häärätä muuta. Briossit vievät enemmän aikaa ja hermoja, mutta maistuvat niin hyvälle että niiden eteen kannattaa vähän ponnistella. Kevättä rinnassa, nauttikaa kaudesta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti