tiistai 12. elokuuta 2014

Salaatteja ja lettuja, kesälounaaksi ja iltapalaksi




Glorian Parsakaalisalaatti Karpaloilla:

1 parsakaali
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl paahdettuja, rouhittuja manteleita

kastike:
1 dl maustamatonta jogurttia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl balsamicoa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
pippuria myllystä

 - Leikkaa parsakaali sopiviksi paloiksi, ota mukaan myös varsi (sen voi kuoria) ja keitä suolatussa vedessä muutaman minuutin. Nosta pois ja siirrä jäähtymään kylmään veteen.
- Tee kastike: silppua valkosipuli ja lisää samaan kulhoon muut kastikeainekset
- Yhdistä kaikki ja anna hetken maustua

Gloria vinkkaa, että salaatti säilyy muutaman päivän viileässä, eli voit tehdä sen aikaa säästääksesi jo etukäteen.



Hesarista bongattu Quinoasalaatti tomaatilla:

500g kypsiä tomaatteja/kirsikkatomaatteja
0,5 tl merisuolaa
pippuria myllystä
2 dl quinoaa
ainakin 0,5 dl sitruunamehua
iso loraus oliiviöljyä
1 dl silputtua persiljaa
1 dl silputtua minttua

jogurttikastike:

200g turkkilaista jogurttia
1 tl juoksevaa hunajaa
silputtua minttua ja persiljaa
pippuria myllystä

- Tee jogurttikastike ja laita jääkaappiin maustumaan
- Leikkaa tomaatit pieniksi paloiksi ja mausta suolalla ja pippurilla, anna maustua
- Keitä quinoa ohjeen mukaan ja kaada se lämpimänä tomaattien päälle
- Mausta suolalla, pippurilla, sitruunalla ja öljyllä - tarkista maku ja anna maustua hetken ennen tarjoilua

ja sama avocadolla ;)


Kesäkurpitsaletut merileväkaviaarilla

2 kesäkurpitsaa
1 dl silputtua tilliä
200g fetaa
4 kananmunaa
2 dl sämpyläjauhoja
suolaa, pippuria
1 pieni punasipuli
2 dl maustamatonta, paksua jogurttia
1 prk merileväkaviaaria

- Huuhtele kesäkurpitsat, raasta ne ja anna valua siivilässä hetken (ripottele päälle myllystä suolaa ja sekoita käsin ensin). Puristele ylimääräiset nesteet kesäkurpitsoista ja laita kulhoon, lisää tilli ja fetajuusto, sekoita. sekoita joukkoon kananmunat, jauhot sekä suolaa ja pippuria. Annan levätä puoli tuntia.

Paista pannulla letut, eli laita pannulle lusikalla sopivan kokoisia "klikkejä" ja paista molemmin puolin aika pitkään (ainakin 3min per puoli). Tarjoile silputun punasipuli, jogurtin ja merileväkaviaarin kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti