Lakritsikakku
2 dl kuohukermaa
150g Hopea Toffee karkkeja
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 prk maustettua rahkaa (esim sitruuna)
0,5 dl appelsiinimehua
1 rkl voita
korppujauhoja
125g suolatonta voita
1 dl tomusokeria
200g tuorejuustoa
Mittaa noin 0,5 dl kermasta kattilaan, lisää hopea toffeet, lämmitä niin että toffeet sulaa sekaan. Sekoita koko ajan. Kun kaikki toffeet ovat sulaneet ja seos on tasaista, laita sivuun jäähtymään.
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, lisää seos muna-sokerivaahtoon nostellen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja kypsennä uunin alatasolla noin 30 min 175 asteessa. Anna jäähtyä.
Lisää loput kermasta Hopea Toffee sekoitukseen ja vatkaa vaahdoksi. Jos sekoitus on liian lämmintä, se ei vatkaannu, joten tarkista että se on jäähtynyt kunnolla. Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta kaikki osat mehulla. Levitä kakkupohjan päälle purkillinen rahkaa ja puolet vaahdosta. Laita kakun keskikerros päälle, kostuta ja täytä samalla tavalla. Laita kakkukansi päälle ja kostuta.
Vatkaa sekaisin pehmeä voi ja tomusokeri, lisää tuorejuusto ja laita kuorrute vartiksi jääkaappiin.
Levitä kuorrute koko kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Tämän kakun koristeiksi tein Malacon laku-Snöreistä merihenkisesti solmuja ja muuta miehistölle tarpeellista tavaraa.
*****
Helppo suklaakakku
3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaota
1,5 dl voisulaa
1 dl rouhittua suklaata
2 kananmunaa
+
100g tuorejuustoa
25g voita
1 dl tomusokeria
1 dl vadelmia
Sekoita ainekset keskenään ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 20 min. Kakku saa tuntua hieman tahmealta.
Sekoita tuorejuustoon sulatettu voi ja tomusokeri. Lusikoi seos jäähtyneen kakun päälle.
ja päälle kolme kynttilää |
*****
Omenakakku kanelilla ja seesaminsiemenillä
2 dl sokeria
100g pehmeää voita
1 kananmuna
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2,5 tl vaniljasokeria
4 isoa omenaa
2 tl kanelia
n 2 dl seesaminsiemeniä
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita sokeri ja voi kulhossa, lisää muna. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää edelliseen sekoitukseen. Voitele piirakkavuoka ja levitä sille pari kourallista seesaminsiemeniä ja pyörittele kunnes koko vuoka on peittynyt. Lisää tarvittaessa siemeniä. Painele puolet taikinasta vuokaan.
Raasta omenat ja laita raaste taikinakuoreen, sirottele kaneli päälle. Nypi päälle lopusta taikinasta palasia niin, että suurin osa omenaraasteesta peittyy. Sirottele päälle seesaminsiemeniä. Paista uunissa noin 35 min ja anna jäähtyä.
Tarjoile sellaisenaan tai Kolmen Kaverin vaniljajäätelön kanssa!
omena-kaneli-seesamkakkua |
Suklaa-viikunakakku:
200g taloussuklaata
200g voita
1,5 dl sokeria
1 dl viikunahilloa
4 kananmunaa
koristeeksi kuivattuja viikunoita ja paahdettuja manteleita, päälle voi vielä valuttaa hunajaa
* sulata paloiteltu suklaa, sulata voi ja yhdistä
* vaahdota keltuaiset ja puolet sokerista, sekoita joukkoon hillo
* vaahdota valkuaiset ja loput sokerista kovaksi vaahdoksi
* yhdistä keltuaisvaahto ja jäähtynyt voi-suklaaseos. kääntele joukkoon valkuaisvaahto
* kaada taikina irtopohjavuokaan jonka pohjalla on leivinpaperi
* paista 190 C uunin keskitasolla 30-40 min, kakun kuuluu jäädä löysäksi keskeltä
* anna kakun jäähtyä (kakun voi tarjota myös jääkaappikylmänä)
* leikkaa viikunat ja paahda mantelit, koristele oman taidon mukaan :D
pienessä rapujuhlassa otettu kuva hieman matkalla kärsineestä kakusta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti