Olen radiohiljaisuuden aikana siviilissä innostunut jälleen leipomisesta, leivontalehdistä ja Koko Suomi leipoo-ohjelmasta. Kaikista mieluiten leipoisin kaiket päivät ja testailisin uusia ideoita ja ohjeita. Onneksi toimistolla on hyvä testiryhmä, jolle yleensä kelpaa kaikki kakuista muffinsseihin ja kekseistä pullaan, muista leivonnaisista nyt puhumattakaan. Pystyn näin ollen siis toteuttamaan itseäni ja päästämäään leipurin valloilleen
Mieli on tehnyt sconeseja jo jonkun aikaa. Tässä uusi suosikkiohje, näistä tuli HYVIÄ! Sopii kuin nyrkki pistehanskaan kickboxing-treenien jälkeen (terveisiä mutseille! ;))
Mustaleima-sconesit
5,5 dl sämpyläjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
80g huoneenlämpöistä voita
200g Emmental Mustaleimaa raastettuna
3,5 dl turkkijogurttia
Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset ja nypi joukkoon voi. Lisää juusto ja jogurtti, sekoita. Tee taikinasta oman maun mukaan sopivan kokoisia palloja ja painele uunipellille ( noin kämmenen kokoisiksi) leiviksi, vedä veitsellä keskeltä viilto. Paista noin 10min.
Nämä maistuvat "ihan pelkällään", eivät siis juuston ansioista kaipaa voita eikä juustoa - lasi maitoa tai kuppi kahvia kylkeen ja elämä hymyilee :)
siellä se Hesarikin taustalla pilkottaa |
can you see the cheese? :) |
Leivoin eilen lisäksi vielä näitä kuppikakkuja, tuli aika hyviä, mutta kuorrutetta ei välttämättä edes tarvitse, muffinssit olivat hyviä ilmankin (jos et esim jaksa tehdä koko kuorrutusta).
Karpalo-toffee kuppikakut (12 kpl)
150g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl turkkilaista jogurttia (tms)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1,5 dl Dumle-karkkeja paloiteltuina (= 20 karkkia)
1 dl kuivattuja karpaloita silputtuina
kuorrutus:
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g ranskankermaa
2 dl tomusokeria
+ muutama dumlekarkki koristeluun
Vatkaa kulhossa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen, vatkaa koko ajan. Lisää jogurtti. Yhdistä toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja kaneli ja kääntele ne taikinaan karpaloiden ja dumlejen kanssa. Älä vaivaa (ettei muodostu sitkoa)!
Jaa taikina muotteihin ja paista 175C uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, jäähdytä ritilällä.
Yhdistä kuorrutusta varten tuorejuusto, tomusokeri (kannattaa siivilöidä) ja ranskankerma, vispaa ryhdikkääksi ja levitä pienellä nuolijalla tai veitsellä muffinsseille, koristele.
taas huono kuva, napattu juuri ennen kuin lapset hyökkäsivät näiden kimppuun |
karpalo-toffee muffinsseja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti