Vietin kesän 1998 Etelä-Ranskassa. Siellä tuli tutuksi sekä voisarvet, NUTELLA (jota ei Suomesta silloin vielä löytynyt) että ranskalaisten lasten välipala, eli "goûter". Välipala koostui lähes päivittäin vaaleasta leivästä ja Nutellasta. Jostain kumman syystä tämä ei minua silloin ihmetyttänyt lainkaan (
Mainiossa "Leivotaan"-lehdessä oli helppojen voisarvien ohje, joten palasin muistoissani Provenceen ja leivoin näitä suklaisia ihanuuksia :)
50g hiivaa
150g voita
3 dl maitoa
1,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 kananmuna
11 dl vehnäjauhoja
täyte:
100g huoneenlämpöistä voita
1 prk Nutellaa tms
1 kananmuna ja mantelilastuja koristeluun
1. Murenna hiiva kulhoon. Sulata voi kattilassa, lisää vähän maitoa ja anna lämmetä kädenlämpöiseksi, liuota hiiva nesteeseen.
2. Lisää seokseen loput maidosta, sokeri, suola ja kananmuna. Sekoita joukkoon jauhot ja työstä notkeaksi. Anna kohota liinan alla tunnin.
3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita voi ja Nutella.
4. Vaivaa taikinaa kevyesti ja jaa se neljään osaan. Kauli palat suuriksi pyöreiksi levyiksi ja jaa kukin levy kahdeksaksi kolmioksi.
5. Laita täytettä kolmion leveimpään kohtaan ja rullaa kolmiosta sarvi aloittaen leveämmästä päästä.
6. Laita sarvet uunipellille ja anna kohota liinan alla noin 20min.
7. Voitele vatkatulla kananmunalla ja ripottele päälle mantelilastuja.
8. Paista voisarvia uunin keskitasolla 8 min. Anna jäähtyä ritilällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti