Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntaiaamunleipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntaiaamunleipä. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. heinäkuuta 2014

Kesäviikonlopun aamiaisykköset


 
Voisarvet (12 kpl):

125g voita
50g hiivaa
2,5 dl maitoa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
7-8 dl vehnäjauhoja

voiteluun: 1 kananmuna + siemeniä

Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
Murenna hiiva kulhoon ja lämmitä maito noin 37 asteiseksi. Liuota hiiva ensin pieneen määrään maitoa ja lisää sitten loput.
Lisää voi, suola, sokeri ja suurin osa jauhoista. Vaivaa taikina notkeaksi ja anna kohota liinan alla noin 20 min.
Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa hieman. Jaa kahdeksi palaksi ja kauli palat pyöreiksi levyiksi (n 40cm halkaisijaltaan). Leikkaa levyistä kuusi samankokoista kolmiota ja rullaa kolmiot sarviksi leveästä reunasta alkaen. Muista laittaa saumat alaspäin, niin etteivät sarvet aukea paistaessa.
Nosta sarvet uunipellille ja muotoile tarvittaessa hieman kaarelle. Kohota liinan alla 30min.
Kuumenna uuni 225 asteeseen ja voitele sarvet vatkatulla kananmunalla ja ripottele halutessasi esim unikonsiemeniä päälle. Paista alemmalla tasolla noin 12-15 minuuttia ja jähhdytä sen jälkeen ritilällä.

Parhaimmillaanhan nämä ovat suoraan uunista, mutta pakkasen ja pikalämmityksen jälkeen maistuu aivan yhtä hyvälle! :)





Gloria lehdessä oli jossain vaiheessa aamiaismysli nimikkeellä "Taivaallinen Granola". Näin amatöörinä en itse oikeastaan näe mitään eroa "granolan" ja "myslin" välillä :D Ehkä "taivaallisuus" tässä "granolassa" johtuu sellaisesta luksuksesta kuin SUKLAA. Miettikää, suklaata aamupalalle ;) Hauska vaihtelu perusmyslille ja onhan se suklaa siellä ihan kiva - Mies oli sitä mieltä ettei sovi, on ihan turhake. Mitä olet mieltä? :)


Glorian Taivaallinen Granola:

3 dl kaurahiutaleita ja 3 dl quinoahiutaleita (ohjeessa 6 dl kaurahiutaleita)
3 rkl kookoshiutaleita (koska innnnhoan kookosta, jätin nämä pois)
3 dl rouhittuja pähkinöitä
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl vaahterasiirappia (tai ihan mitä vaan siirappia, minulla ei takuulla ollut juuri tätä kaapissa)
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl rouhittua tummaa suklaata

Laita hiutaleet, pähkinät, öljy ja siirappi kulhoon, sekoita hyvin. Kumoa seos uunipellille (luonnollisesti paprut väliin) ja paahda 150 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, meidän uunilla 3x8min + 1x5min ja seoksen pöyhentämiset väliin. 

Lisää jäähtyneeseen seokseen suklaa ja karpalot - nyt kesällä hyvä säilyttää viileämmässä :) Huomasin yhtenä aamuna kuinka suklaa oli hieman sulanut purkin reunoille - täysi "talvi yllätti autoilijat" tilanne. :)










lauantai 15. helmikuuta 2014

Skonssit + kauraryynileipää viikonlopun aamuun

Viikonloppuisin aamupalaan kuuluu "jotain spessua". Arkena naamariin heitetään "nopeasti se jugu myslillä" ja koska siitä ei oikein mitään rentouttavaa nautintoa saa irti, tarvitaan viikonloppuisin sitä jotain extraa. Käytännössä meillä tämä tarkoittaa sunnuntaita ja jotain tuoretta leipää. Asuntoon leviää viikonloppuinen tuoksu, kahvi höyryää kupissa, lapsi tuijottaa telkkaria ties monetta tuntia, Hesari levitetty pöydälle - täydellistä. 


Sunnuntain sconesit:

2 dl sämpyläjauhoja
2 dl spelttijauhoja
150g juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50g voita
3 dl maustamatonta paksua jogurttia
koristeluun: siemeniä

1. Sekoita jauhot, juustoraaste, leivinjauhe ja suola kulhossa. Lisää sulatettu, jäähtynyt voi ja jogurtti. Sekoita tasaiseksi.
2. Taputtele taikinasta 2 pyöreää leipää uunipelille. Leikkaa veitsellä kevyesti leivät neljään osaan ja pistele haarukalla.Koristele halutessasi siemenillä.
3. Paista 225 asteessa noin 15min





Uudeksi suosikiksi on ansioitunut kaltattu leipä. Kalttaus mehevöittää leivän ja tarkoittaa käytännössä sitä, että karkeiden jauhojen päälle kaadetaan kiehuvaa vettä. Kalttausta saatetaan myös kutsua kuumajuureksi tai hauteeksi. Mehevyys syntyy siitä, että kalttaus sitoo leipään vettä. Samalla leivän säilyvyys paranee ja sen rakenne on kimmoisa. Kalttauksesta hyötyvät ruisjauhot, ruis- ja vehnäleseet, grahamjauhot, hiutaleet ja rouhittu vilja. Vehnäjauhoja ei saa kaltata, sillä kuumuus pilaa leipoutuvuuden tuhoamalla sitkon.

Seuraavat kauraleipäset ovat tämänhetkinen suosikki!

Kaurahiutaleruudut:

kalttaus:
4 dl kaurahiutaleita
25g voita
4 dl kiehuvaa vettä

2dl kädenlämpöistä vettä
50g hiivaa
1,5 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl spelttijauhoja
4,5 dl sämpyläjauhoja

vettä ja kaurahiutaleita

1. Kaada kaurahiutaleet kulhoon, leikkaa voi paloiksi ja lisää joukkoon. Kaada päälle kiehuva vesi ja anna tekeytyä noin 10min.
2. Kaada kädenlämpöinen vesi toiseen kulhoon ja liuota hiiva veteen.
3. Lisää suola, kaltatut kaurahiutaleet ja jauhot, vähän kerrallaan - alusta notkeaksi.
4. Anna taikinan kohota liinan alla noin 40min.
5. Vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä ja painele taikina uunipellille. Leikkaa taikina ruuduiksi ja sivele vedellä, koristele kaurahiutaleilla.
6. Kohota liinan alla toiset 40min. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
7. Paista leipää uunin keskitasolla 20min, anna jäähtyä ritilällä liinan alla.



kuva napattu lehdestä