torstai 20. maaliskuuta 2014

Salaattia, bulguria, kiksuja ja avocadoa

Harvemmin pystyn syömään samaa ruokaa monta päivää putkeen (niin kuin esim samassa taloudessa asuva Lukkoseppä...yök), mutta tämän salden kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Sopii viikonlopun herkkuruoaksi tai jopa arkilounaaksi, ei ollenkaan tylsä salaatti! Salaatin pohjana toimii maustettu bulguri ja ruokaisammaksi sen tekee tomaattinen kikhernekastike. Kun kaikki ainekset kasaa lautaselle - syntyy kliseinen makujen symfonia :)



Bulgur-kiksusalaatti: (4:lle hengelle)

2 dl bulguria
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 prk tomaattimurskaa
1 tl valkoviinietikkaa
0,5 tl suolaa
2 ml mustapippuria 
2 prk kikherneitä
2 avocadoa
pkt fetajuustoa
ps rucolaa / lehtikaalia / salaattia

kastike:
1 rkl sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä
2 rkl vettä
suolaa, mustapippulia

- Keitä bulguri. Sekoita kastike kasaan ja kaada kypsän bulgurin sekaan.
- Pilko sipulit ja kuullota öljyssä. Lisää tomaatit ja etikka, anna kiehua 5 min. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada sekaan huuhdellut kikherneet ja anna lämmetä.
- Kasaa annos aloittamalla bulgurista ja rucolasta, päälle kikhernekastiketta ja lopuksi fetaa ja avocadoa. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti