Joskus on mahtavaa heittää taikina jääkaappiin yöksi, ja voila! aamulla saa tuoreita sämpylöitä. Testasin Leivotaan-lehden ohjetta ja jos olisin muistanut aamulla ottaa taikinan jääkaapista :) ja hoitaa homman loppuun, olisin varmasti onnistunut paremmin. Maku oli hyvä, mutta sämpylöistä tuli aika littanoita. Toisaalta toimivat hyvin hamppari-sämpylöinä!
1,5 dl ruisrouhetta
1,5 dl vettä
15g tuorehiivaa
4 dl vettä
1 dl jogurttia
2 tl suolaa
(1 rkl tummaa siirappia)
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
2,5 dl grahamjauhoja
4,5 dl spelttijauhoja
ILLALLA:
Kaada 1,5 dl kiehuvaa vettä ruisrouheen päälle ja anna sen liota 10min.
Murenna hiiva toiseen kulhoon ja liuota veden (4 dl) ja jogurtin joukkoon.
Lisää suola (ja siirappi). Sekoita mukaan loput ainekset, ruisrouheseos myös.
Taikinasta tulee puuromaista, tahmeaa. Peitä taikina ja laita yöksi jääkaappiin.
AAMULLA:
Ota taikina jääkaapista ja laita hyvin jauhotetulle alustalle. Lisää jauhoja käsiin ja jaa taikina paloiksi veitsellä. Laita sämpylät leivinpaperilla päällystetylle pellille, anna kohota noin tunti liinan alla. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele sämpylät kananmunalla tai maidolla, kypsennä noin 25min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti